recensioner

Kuoro- ja orkesterikapellimestarit voidaan hieman yleistäen jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka tekevät musiikkia, josta pitävät ja jonka ymmärtävät paneutumatta sen syvemmin ohjelmallisiin kysymyksiin ja hienouksiin, sekä niihin, jotka lähtevät nimenomaan ohjelmakokonaisuuden esteettisistä ja dramaturgisista lähtökohdista.

Mieskuorojen keskeinen ohjelmistollinen haaste on usein hienovarainen tasapainottelu perinteen ja uudistumisen välillä. Kuinka vaalia lajityypin rikasta perintöä, sortumatta pölyttyneeseen vanhakantaisuuteen? Kuinka uudistua, kehittyä ja haastaa konventioita niin, ettei heitetä lasta pesuveden mukana?

Viime kuussa koin Kuoromusiikin kausikonserttien osana kolmen naiskuoron yhteiskonsertin, maaliskuussa vuorossa oli kolmen sekakuoron yhteiskonsertti. Kamarikuoro SonorEnsemble, Helsingin Laulu ja Kilven Kuoro olivat sikäli veistettyjä samasta puusta, että kaikilla on sama kuoronjohtaja, Hanna Remes, ja kuulemani perusteella aika samantyyppiset sointi-ihanteet.

Körkonserter kan se ut på mångahanda sätt. Kören kan stå snällt uppradad framme i salen och framföra sin repertoar utan desto mer krusiduller. Den kan, såframt konserten försiggår i en kyrka, sjunga uppe på läktaren eller så kan den ta hela rummet i besittning, åtminstone för en del av konserten.

Yksi suuri haaste kuoromusiikkikonserttia suunnitellessa on löytää punainen lanka, jos ja kun ohjelmisto yleensä koostuu useista lyhyistä kappaleista. Toinen haaste on tuoda esille kuoron vahvuudet, koska jokainen kuoro on oma erityinen yksikkönsä.

Kolmen naiskuoron yhteiskonsertti Ritarihuoneella oli naiskuoromusiikin juhlaa monella tavoin. Oli kiinnostavaa päästä kuulemaan kolmea kuoroa, sekä yhdessä että erilaisissa yhdistelmissä. Illan ohjelmisto oli raikkaasti ja kunnianhimoisesti koottu.

Krig och fred, frihet och förtryck, rättvisa och orättvisa, jämlikhet och ojämlikhet, makt och dess möjliga missbruk samt, givetvis, den alltomfattande kärlekens outgrundliga mysterier. Se där några exempel på körens ansvarsområde i operans värld.

A match made in heaven. Tämä englanninkielinen ilmaus tuli spontaanisti mieleeni Somnium Ensemblen ja Mustan lampaan yhteiskonsertin yhteydessä Ritarihuoneella – ja konsertti olikin klassinen esimerkki siitä, kuinka yksi plus yksi voi olla huomattavasti enemmän kuin kaksi.

Kuorokonsertti voidaan rakentaa monella eri tavalla. Se voi olla syväsukellus tai pohdiskelu ja meditointi jonkin tietyn teeman ympärillä, tai keskittyä yksinomaan yhteen säveltäjään. Sen dynamiikka voi löytyä rakentavista kontrasteista täysin erilaisten tyylien ja ilmaisujen välillä, tai se voi koostua keskenään irrallisista kuoroteoksista, jotka päätyvät konserttiohjelmaan yksinkertaisesti siksi, että ne ovat riittävän laadukkaita.

Ilmiö, johon kriitikko toisinaan törmää, on se, kuinka eri tavalla konserttikokonaisuus voi toimia paperilla ja soivassa todellisuudessa. Ei ole harvinaista, että konserttiohjelma näyttää ensi silmäyksellä arkiselta, mielikuvituksettomalta ja dramaturgisesti huonosti harkitulta, mutta konsertin jälkeen voi todeta sen toimineen yllättävän tyydyttävästi useimmilla tasoilla.

Jean Sibeliuksen Rakastava-teoksen ympärille rakennettu konserttikokonaisuus toi yleisön kuultavaksi rakkauselämän monenlaiset käänteet yksityiskohdiltaan rikkaina ja eläväisinä esityksinä.

Yksi Kuoromusiikin kausikonserttien monista ansioista on se, että ne vakuuttavasti osoittavat, kuinka monta korkeatasoista kuoroa meillä on pääkaupunkiseudulla.

EMO Ensemble on 25-vuotisjuhlansa kunniaksi koonnut kaksi juhlaohjelmaa. Toinen keskittyy hengelliseen musiikkiin, ja nyt kuultu ohjelma (nimeltään ”Elollisena”) painottui nykymusiikkiin.

Yleisö odottaa Paavalinkirkossa noin satapäisenä, vaikka ulkona saatiin jo ennakkoa marrassäistä.

Neljä vuotta on jo kulunut siitä, kun Riku Laurikka tarttui perinteikkään Muntra Musikanter -mieskuoron ruoriin ja tänä syksynä kuoro vierailee Japanissa varsin komean kokoisena, reilut 50 laulajaa ja oikein hyvä stemmabalanssi.

Tämä on todettu aiemminkin, ja sen voi todeta uudelleen: idiomaattinen kuorosäveltäminen on yksi vaativimmista tehtävistä, joihin säveltäjä voi ryhtyä. On olemassa käsitys, että kuorolle säveltäminen on jotain, mitä tehdään vasemmalla kädellä tärkeämpien asioiden ohessa – ja mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Johann Sebastian Bach ja Arvo Pärt, siinäpä kaksi säveltäjämestaria, joiden musiikkiin sopii hyvin Suomalaisen Kamarikuoron konserttinimeksi valittu käsite: Pyhä. Juuri näiden säveltäjien musiikkia kuunnellessa itseltänikin tuntuu välillä siltä, kun saisi jonkinlaisen otteen pyhyydestä maailmassa.

Philomela-kuoro on jo kauan tunnettu hyvin persoonallisena soittimena, joka laulaa musiikkia genrerajoista piittaamatta ja täyteläisellä diskanttikuorosoinnilla. Pari vuotta johdossa ollut Anna Gallon tuntuu jatkavan tyylikkäästi kuoron ominaislinjalla, tuoden samalla omia mausteitaan keitokseen.

Den som Ylioppilaskunnan Laulajats seniorkör 1914 grundade Laulu-Miehet har onekligen en viss patina över sig, såväl i rent historiskt hänseende som vad dagens röstresurser anbelangar. Ett faktum, som man under erfarne körräven, tidigare YL-dirigenten Matti Hyökkis insiktsfulla ledning emellertid vänt till en positiv resurs.

Hösten är kommen och därmed även Körmusikens säsongskonserter, som öppnade säsongen starkt med en tanke- och sinneväckande konsert, benämnd Lyssna!, där man ställde sig frågan hurudan dagens visuellt impregnerade värld skulle te sig om vi lyssnade mera. Om vi producerade mindre oljud och vore mer lyhörda för varandra, vår omgivning och i förlängningen moder jord.