Jälleen hurja nykymusiikkisuoritus Tapiolan kuorolta

Kevätkonsertin yhteydessä kuoro kantaesitti kokonaiset kymmenen (!) teosta, joista yhdeksän oli Tapiolan kuoron neljännen kansainvälisen sävellyskilpailun satoa. Tällä kertaa kilpailussa oli kaksi sarjaa: SSA a cappella sekä SSA jousisäestyksellä. Kaikki teokset esitettiin nimimerkein, vasta konsertin lopuksi pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa selvisi teosten säveltäjien henkilöllisyys. Palkittujen joukossa oli säveltäjiä eri puolilta Eurooppaa ja myös Yhdysvalloista.

Taso oli korkea ja kuoro teki kaikille sävellyksille hienosti oikeutta. Koko konsertin aikana suuri haaste kuulijalle olivat tekstit. Kallion kirkon kaikuisassa akustiikassa sanat puuroutuivat aika lailla täysin, eikä mitään tekstejä myöskään löytynyt käsiohjelmasta. Ainakin itse harmittelin tätä kovasti – kun kerran käsiohjelma on sähköinen, eikö sinne voisi helposti lisätä teosten sanat? Edes alkukielellä, jos kääntämisrumbaan ei ole rahkeita? Vokaalimusiikki on kuitenkin tekstin ja musiikin yhdistelmä, ja toivoisin kuulijana voivani syventyä myös tekstien ulottuvuuksiin.

Yksi suurempi teema, jota mietin konsertin aikana, on lapsi- ja nuorisokuoron sisäinen energia. Miten tämän energian saisi parhaiten valjastettua musiikiksi, välitettyä musiikin kautta? Tietysti varmuus kasvaa ja tulkinnat syventyvät, kun teokset saavat lisää esityskertoja.

Edellisten sävellyskilpailujen voittajakappaleet olivat kuorolaisille jo tutumpia, ja niissä irtosi hienosti asennetta. Vuoden 2020 voittaja, Tim Cainin Change is coming Greta Thunbergin sanoin käyttää hienosti hyväkseen tekstin voimaa, ja teksti tuntuu todella sopivalta nuorten ihmisten suuhun. Reipas ja nopealiikkeinen yleissävy toimi hienosti, ja tässä kuului useamman esityksen tuoma itsevarmuus. Vuoden 2024 voittaja, Jona Kümperin Stabat Mater puolestaan loihti energiaa esille huudon ja laulun ja puheen yhdistelmillä, mikä tuntui tässä yhteydessä kiinnostavalta – kun ei tarvitse miettiä ihan jokaista oikeaa säveltä, energia virtaa välillä rajustikin. Lopun vahva diminuendo hiveleväksi sooloryhmäksi asti jäi myös mieleen tehokkaana muotokeinona.

Kilpailukappaleista ihastuin itse a cappella -sarjan kakkossijalle yltäneeseen teokseen. Baskilaisen Jon Uribarri Ugarten Ad Matrem hyödynsi hienosti nuorison omaa energiaa, käytettiin tömistyksiä, oli menoa ja meininkiä. Kuoro heräsi tällöin eri tavalla eloon.

Tietysti tällaisessa konsertissa vallitsee erittäin tiukka keskittyminen, vakavuus ja hallinta. Kuoro venyi hämmästyttävän hienoon suoritukseen. Jokainen kuorolaulaja varmaan ymmärtää, kuinka haastavan tehtävän edessä kuorolaiset ovat tässä projektissa olleet – kymmenen kantaesitystä samassa konsertissa on aikuisillekin melko kova vaatimus, saati lapselle. Lisäksi aikaa oli ilmeisen vähän, vain pari kuukautta. Eikä siinä vielä kaikki, loppupuheessa kerrottiin, että kuoro ei ollut harjoituttanut pelkästään nämä yhdeksän finaaliteosta vaan yhteensä 16 teosta, parissa kuukaudessa!

Itse en kyllä voinut olla tässä kohtaa miettimättä, kannattaisiko nuorten laulajien voimia pitkän kevätkauden loppupuolella edes hiukan säästellä, vaikka ajatus siitä, että laulajat voivat äänestää suosikkejaan finaaliin, on ihan hieno.

Tämän vuoden a cappella -kilpailusarjan teoksissa kaikki olivat omalla tavallaan vahvoja, ja myös erityylisiä. Oman sydämeni vei jo mainittu Jon Uribarri Ugarten Ad Matrem (2. sija), jossa sykkivä rytmi yhdistyi heleisiin sointuihin. Se toi myös esille kuoron koko väriskaalan korkeista tummempiin. Rytmistä energiaa oli myös brittiläisen Bernard Hughesin Echolalia-teoksessa, jonka kuorolaiset äänestivät omaksi suosikikseen. Kaikuefektit ja sykkivät rytmit toivat paikoittain mieleen tanssimusiikin ja jätti tunnelman taitavasti auki – assosioin sekä sotaan että lähestyvään valoon.

Yhdysvaltalaisen John Milnen In Kabul Today (3. sija) kiinnitti huomiota muun muassa rohkealla alttostemman aloituksella ja toiveikkailla harmonioilla. Tekstistä ei oikein meinannut saada selvää, joten sen suhde musiikkiin jäi vähän hämäräksi. Lopun ele, jossa kaikki naisoletetut laulajat laskivat päänsä, hämmensi hiukan. Vahva muistutus siitä, mitä Afghanistanissa tapahtuu juuri nyt, tuntuu tietysti todella pahalta, kuinka naiset ja tytöt muutetaan yhteiskunnassa näkymättömiksi. Osana kuoroteosta se jäi kuitenkin hiukan irralliseksi, eleiden käyttämistä olisi ehkä voinut teoksen aikana hiukan pohjustaa.

Voittajateoksessa Geh bis an deiner Sehnsucht Rand oli teoksista selkein modernismin tuoksu, viiltäviä linjoja ja harmonioita, hyvinkin tummia ja teräviä sointeja. Jälleen haettiin tyylikkäästi soittimen ääritehoja. Rainer Maria Rilken runo on sekin vahva ja viiltävä, vaikka sanoista ei jälleen oikein saanut selvää. Nimimerkin takaa löytyi suomalainen Juuso Vanonen, Tapiolan kuorolle ennestään tuttu yhteistyökumppani.

Jousisäestyksellisessä sarjassa kuultiin viisi teosta, 11-henkisenä jousiyhtyeenä soittajia kuoron omasta rivistä sekä joitain vahvistuksia Espoon Musiikkiopistosta. Hämmentävän hyvin yhtye suoriutui, joskin mielestäni soitto-osuudet olivat monessa kappaleessa melko vaativia. Osan laulajista siirtyessä soittamaan kuorosointi hiukan kaventui, mutta muuten tuntui siltä, että kuorolaiset olivat tässä osiossa rentoutuneempia – mikä on tietysti luonnollistakin, kun voi antautua välillä soitinten kannettaviksi.

Kaikki viisi finalistia olivat teoksina täysin erilaisia. Osa venytti sävelkieltä enemmän modernismin suuntaan, osa enemmän kansanmusiikin tai jopa viihdemusiikin suuntaan. Itselläni heräsi kysymys, kuinka tärkeää on, että uudessa sävellyksessä on joku pieni yllätysmomentti? Huomasin itse nauttivani pienistäkin yllätyksistä.

Voittajakappaleeksi valikoitui italialaisen Giampiero Castagnan Barter Sara Teasdalen sanoihin, oikein tyylikäs kokonaisuus kauniita, jopa hiukan siirappisia kuoro- ja jousisointeja. Assosioin mielessäni niin elokuviin kuin vanhoihin 1950-luvun musikaaleihin, mutta itselleni kappale tuntui lähinnä taitavalta käsityöltä, ei tuonut mitään kovin uutta tai oivaltavaa.

Italialais-saksalaisen Gerardo Colellan Three for One (jaettu 3. sija) ei myöskään tuntunut kovinkaan yllätykselliseltä, mutta tarjosi piristävää, lähes kansanmusiikinomaista menoa ja meininkiä. Puolalaisen Dominik Radonin Ave Maria (jaettu 3. sija) oli tyylikäs kokonaisuus, joka antoi jousille omaa tilaa esimerkiksi hienoissa välisoitoissa. Teos käytti yllättävän pientä äänialaa, aika lailla samoja, ei kovin korkeita säveliä sopraanoille ja viululle.

Itseeni vahvimman vaikutuksen tekivät italialaisen Stefano Sposettin rohkea I painted peace (2. palkinto), lähes sireeninomaisine Peace-huutoineen sekä espanjalaisen Carles Prat Vivesin liikkuvainen The Bells (jaettu 3. sija), jonka kellonkilinät toivat kivan lisän sointiin. The Bells, Edgar Allan Poen sanoihin, hyödynsi erityisen hienosti sekä kuoron että jousien ominaispiirteitä, ja yhdistelmä tuntui olevan enemmän kuin osiensa summa.

Kilpailuteosten ja edelliskilpailujen voittajateosten lisäksi kuoro esitti myös pari vanhaa hittiä, Harry Wessmanin Vesi väsyy lumen alle sekä Pasi Hyökin uusi sovitus Tapiolan kuoron suorastaan ikivihreästä kansanlaulusta On suuri sun rantas autius. Molemmat toimivat hienosti ohjelman johdantona ja epilogina. Ohjelma oli aika pitkä, joten sinänsä hieno Kaija Saariahon Kesäpäivä-sarjan neljäs osa Mystinen aika tuntui ehkä hiukan turhalta lisäykseltä tässä.

Ohjelmaan oli mahdutettu myös japanilaisen Yui Katadan tilausteos Jeheruri – when Heaven’s roof burns, josta kantaesitettiin nyt kaksi ensimmäistä osaa. Säveltäjä-kuoronjohtaja Katada tuntee soittimensa todella hyvin, ja tässä teoksessa ihastutti erityisesti sen transparenssi. Less is more, ainakin joskus, nyt mieli ehti harvinaisen hyvin kuunnella sävellyksen eri kerroksia, itsenäisiä heleitä melodioita eri stemmoissa. Teos ammentaa kuvataiteilija Isson Tanakan elämästä ja tuotannosta, ja olikin sopivan visuaalinen, kutsuen esille mielikuvia eri maisemista

Loppujen lopuksi konsertin hienoimmaksi musiikkikokemukseksi jäi osa Olli Kortekankaan Vuodet laulua täynnään -teoksesta vuodelta 2023, kuorolle ja pienelle soittajistolle. Heti alussa ihastutti kuoron lämmin sävy, joka sitten kasvoi orgaanisesti unisonosta laajemmaksi viuhkaksi. Kuoroa käytettiin taitavasti, ja erityisesti ihastutti sen taitava yhdistäminen soittimiin. Huilua, viulua, selloa ja pianoa käytettiin säästeliäästi mutta äärimmäisen tarkasti – pieni pilkahdus silloin tällöin. Toivottavasti tämä teos saisi pitkän elinkaaren.

Erityispisteet vielä esiintymisasuista. Tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemen muistoa kunnioittaen kuoro esiintyi vanhoissa, hänen suunnittelemissaan esiintymisasuissa, jotka ovat kyllä ainutlaatuisen upeat ja aivan ajattomat. Toivottavasti niitä voitaisiin jatkossakin käyttää silloin tällöin.