Kamarikuoro Värinä – Lohdullinen lupaus toivosta ja valosta

(Arvostelun suomennos alla.)

Ett förtröstansfullt klingande löfte om hopp och ljus

”Var inte rädd för mörkret, ty ljuset vilar där. Vi ser ju inga stjärnor, där intet mörker är. I ljusa irisringen du bär en mörk pupill. Ty mörkt är allt som ljuset med bävan längtar till. Var inte rädd för mörkret, ty ljuset vilar där.”

Erik Blombergs sagolikt vackra och berörande dikt Var inte rädd för mörkret utgör i Karin Rehnqvists (f. 1957) kongeniala tonsättning titelspåret på Kammarkören Värinäs nya skiva Älä pelkää pimeää, som nu hördes i sin helhet i Riddarhuset. Och om någon tyckte att delar av programmet klingade bekant beror det på att några nummer hördes vid Värinäs motsvarande konsert för ett drygt år sedan.

Rehnqvists lätt folktonsfärgade Blombergdiptyk Sånger ur jorden, med Natt över jorden som inledande stycke, hördes i och för sig inte vid Värinäs konsert då. Däremot nog vid Murtosointus konsert på samma ställe i februari i år och nu fick vi då även avnjuta Värinäs sensitivt klangfagra tolkning av Rehnqvists textkänsliga tondräkt.

Däremot hördes när det begav sig såväl Agneta Skölds (f. 1947) öronvänliga tonsättning av texter signerade amerikanska ursprungsfolk, Lyssna till jorden, som körens av Pasi Lyytikäinen (f. 1975) beställda, tresatsiga Tässä on lohtu, till Värinäalten och poeten Henriikka Tavis mångfasetterat tankeväckande text.

Jag noterar att jag då lyfte fram Lyytikäinens förmåga att åstadkomma en, av allt att döma, ändmålsenligt hopkommen körsats, som är lättlyssnad utan att kännas banal. Samma intryck fick jag även nu, samtidigt som tolkningen, naturligt nog, hade mognat och de finurliga harmoniska vändningarna förankrat sig ännu stadigare i sin omgivning.

Även Laura Jekabsones (f. 1985) suggestiva tonsättning av en lettisk folkdikt, Father Thunder, hördes för ett år sedan och liksom då kunde man nu bara njutningsfullt ta till sig körens expressivt perkussiva, ändamålsenligt yvigt koreograferade tolkning av Jekabsones Veljo Tormis-influerade frifräsiga folktonsidiom.

Ett folkligt idiom gjorde sig i högsta grad gällande även i Teemu Tommolas (f. 1972) till finska folkdikter och på en vepsisk folkvisa baserade Kuhun pannen nuoret noiat?, med Ilona Korhonen som förträfflig uppdaterad runosångerska. Paul Eluard-tonsättningen L'amoureuse demonstrerade, sitt väsensskilda temperament till trots, ytterligare med eftertryck Tommolas förmåga att skriva en idiomatiskt klingande körsats.

Samma gäller naturligtvis erfarne körgurun Jaakko Mäntyjärvi (f. 1963) – vi hörde nu den till Estoniaoffrens minne komponerade Canticum Calamitatis Maritimae – medan svenska Linda Alexanderssons (f. 1984) Gloria tibi, ur verket Three songs from the Dominican Breviary, mödolöst fogade sig in i den övervägande förtröstansfulla helheten.

En helhet, som enligt Värinädirigenten Noora Hirn i dessa osäkra tider vill påminna om att det även mitt bland de ångestfyllda hotbilderna finns löfte om hopp och ljus. Vackert så, men om man skall komma med någon kritik mot programmet är det väl i så fall att mörkrets ”mörka” sidor kunde ha gestaltats ännu tydligare; exempelvis medelst en estetiskt bredare, mer risktagande approach. Nu kändes det hela aningen onödigt småsnällt öronsmekande. Med det sagt kan man bara konstatera att den 42 strupar starka kören stod för en ännu mer emotionellt övertygande och tekniskt oklanderlig sång än för ett år sedan. Man presterade under Hirns ändamålsenligt flexibla ledning vid behov rungande fortissimon men även, som i den på tredje dagen av det ryska anfallskriget avlidna Hanna Havrylets (1958-2022) enormt gripande Molytva, andlöst dallrande och bärande pianissimon.

Mats Liljeroos

Lohdullinen lupaus toivosta ja valosta

”Älä pelkää pimeää, sillä valo lepää siinä. Emme näe tähtiä siellä, missä ei ole pimeyttä. Kirkkaan värikalvon keskellä kannat tummaa pupillia. Sillä pimeys on kaikki, mitä valo vapisten kaipaa. Älä pelkää pimeää, sillä valo lepää siinä.”

Karin Rehnqvist (s. 1957) on säveltänyt täydellisellä herkkyydellä tämän Erik Blombergin äärimmäisen kauniin ja koskettavan runon ”Var inte rädd för mörkret” (Älä pelkää pimeää), joka on antanut myös nimensä kamarikuoro Värinän uudelle levylle. Levyn ohjelmisto esitettiin nyt kokonaisuudessaan Ritarihuoneella. Jos osa ohjelmistosta kuulosti joillekin tutulta, se johtuu siitä, että muutamia kappaleista kuultiin Värinän konsertissa hieman yli vuosi sitten.

Rehnqvistin Blomberg-diptyykkiä ”Sånger ur jorden” ("Lauluja maasta") – jossa on kansanmusiikin sävyjä ja joka alkaa osalla ”Natt över jorden” ("Yö maan yllä") – ei itse asiassa esitetty tuossa aiemmassa Värinän konsertissa. Se kuultiin kuitenkin Murtosointu-kuoron konsertissa samassa tilassa viime helmikuussa, ja nyt saimme nauttia Värinän herkästä ja sointuvasta tulkinnasta tästä Rehnqvistin musiikista, joka tavoittaa niin kauniisti tekstin vivahteet. Ohjelmistoon kuuluivat myös Agneta Sköldin (s. 1947) miellyttävä sävellys ”Lyssna till jorden” (”Kuuntele maata”), joka pohjautuu Amerikan alkuperäiskansojen teksteihin, sekä kuoron tilausteos, Pasi Lyytikäisen (s. 1975) kolmiosainen ”Tässä on lohtu”, jonka tekstin on kirjoittanut moniulotteinen ja ajatuksia herättävä runoilija Henriikka Tavi. Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota Lyytikäisen kykyyn luoda kuorosävellyksiä, jotka vaikuttavat mestarillisesti rakennetuilta: ne ovat helposti lähestyttäviä, mutta eivät koskaan latteita. Sama vaikutelma vahvistui tälläkin kertaa. Tulkinta oli luonnollisesti kypsynyt ja kekseliäät harmoniset käänteet asettuivat entistä vankemmin osaksi musiikillista kokonaisuutta.

Myös Laura Jekabsonen (s. 1985) tunnelmallinen sovitus latvialaisesta kansanrunosta ”Father Thunder” kuultiin jo vuosi sitten. Tälläkin kertaa yleisö sai nauttia kuoron ilmeikkäästä, perkussiivisesta ja tarkoituksellisen elinvoimaisesta tulkinnasta, johon sisältyi myös koreografiaa; teos edustaa Jekabsonelle tyypillistä rohkeaa, Veljo Tormiksen hengessä syntynyttä kansanmusiikkihenkistä ilmaisua.

Kansanmusiikkihenkisyys oli vahvasti läsnä myös Teemu Tommolan (s. 1972) teoksessa ”Kuhun pannen nuoret noiat?”, joka pohjautuu suomalaiseen kansanrunouteen ja vepsäläiseen kansanlauluun. Solistina kuultiin esityksessä Ilona Korhosta, joka tulkitsi teoksen erinomaisesti nykyaikaisena runonlaulajana. Tommolan kyky kirjoittaa luontevasti kuorolle tuli vakuuttavasti esiin myös Paul Éluardin tekstiin sävelletyssä teoksessa ”L'amoureuse”, vaikka sen luonne olikin täysin erilainen.

Sama pätee luonnollisesti myös kokeneeseen kuoroguruun Jaakko Mäntyjärveen (s. 1963), jonka Estonia-aluksen onnettomuuden uhrien muistoksi sävelletty teos ”Canticum Calamitatis Maritimae” kuultiin konsertissa. Ruotsalaisen Linda Alexanderssonin (s. 1984) ”Gloria tibi” –teossarjasta ”Three Songs from the Dominican Breviary” – sulautui puolestaan saumattomasti osaksi kokonaisuutta, jonka sävy oli ennen kaikkea lohdullinen.

Ohjelmiston tavoitteena oli Värinä-kuoron johtajan Noora Hirnin sanoin muistuttaa meitä epävarmoina aikoina siitä, että ahdistavienkin uhkien keskellä on yhä olemassa toivon ja valon lupaus. Tämä kaikki on toki hienoa, mutta jos ohjelmasta haluaa esittää kritiikkiä, se koskee sitä, että pimeyden ”pimeitä” puolia olisi voitu kuvata vieläkin elävämmin – ehkäpä esteettisesti laajemman ja rohkeamman lähestymistavan kautta. Nykyisellään esitys tuntui hieman liiankin turvalliselta ja korvaa miellyttävältä. Siitä huolimatta on todettava, että 42-henkinen kuoro tarjosi esityksen, joka oli tunnevoimaltaan vaikuttavampi ja teknisesti virheettömämpi kuin vuosi sitten kuultu. Hirnin taitavan joustavassa johdossa kuoro loihti tarvittaessa mahtavia fortissimotehoja, mutta myös – kuten Venäjän hyökkäyssodan kolmantena päivänä menehtyneen säveltäjä Hanna Havryletsin (1958–2022) syvästi koskettavassa ”Molytva”- teoksessa henkeäsalpaavan elinvoimaisia ja pitkäkestoisia pianissimo- osuuksia.

Mats Liljeroos