Kuvat: J.J. Koski
Kuvat: J.J. Koski
Mats Liljeroos
13 feb. 2026
Bilder:
J.J. Koski
A match made in heaven. Tämä englanninkielinen ilmaus tuli spontaanisti mieleeni Somnium Ensemblen ja Mustan lampaan yhteiskonsertin yhteydessä Ritarihuoneella – ja konsertti olikin klassinen esimerkki siitä, kuinka yksi plus yksi voi olla huomattavasti enemmän kuin kaksi.
Ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun eri genretaustoista tulevat kuorot tekevät hedelmällistä yhteistyötä näillä leveysasteilla, mutta harvoin olen ollut todistamassa projektia, jossa synergia on ollut näin ilmeistä ja palaset loksahtavat vaivattomasti paikoilleen.
Merkittävä syy tähän on se, että kyseessä oli huomattavasti pintaa syvempi hanke – ei pelkkä ”esiinnytään erikseen ja lauletaan pari kappaletta yhdessä” -tyylinen asetelma. Elisa Huovinen ja Ida Olsonen ovat todella antaneet ensemblejensä kohdata monella tasolla, oppia toisiltaan ja imeä vaikutteita toistensa estetiikasta ja tekniikasta – eikä tulosta tarvinnut odottaa.
Tarkkuutta ja hienostuneisuutta
Ohjelma oli loogisesti rakennettu: kumpikin kuoro esitti ensin omia numeroitaan ja kohtasi sitten yhteisissä teoksissa, joita illan kapellimestarit johtivat vuorollaan 56-henkisen superkuoron edessä. Tarpeen mukaan kuoro tuotti niin hienovireisesti väriseviä pianissimoja kuin jykeviä fortissimoja, jotka olivat nostaa katon ilmaan.
10-vuotisjuhlavuottaan viettävä Musta lammas on erikoistunut niin kutsuttuun rytmiseen kuoromusiikkiin ja aloittikin illan tehokkaasti Haloo Helsinki! -hitillä Beibi, jota seurasi yksi illan ehdottomista kohokohdista: Virva Immosen, nyt kantaesitetty Soul-searching. Tyylillisesti vaikeasti määriteltävä teos, jossa musiikki ja Immosen itsensä kirjoittama omaperäinen teksti kulkivat kiehtovasti käsi kädessä ja rikastuttivat toisiaan.
Kontrasti tuskin olisi voinut olla korviinpistävämpi sen jälkeen, kun Somnium Ensemble aloitti Edward Elgarin myöhäisromanttisen, korvaa hivelevän My love dwelt in a Northern land -teoksen, jota seurasi Caroline Shaw’n nostalginen psalmisävellys and the swallow. Ne toimivat kuitenkin kuin rasvattu.
17-vuotisen historiansa aikana Somnium Ensemble on noussut yhdeksi maamme parhaista puoliammattimaisista sekakuoroista, ja vaikka sointi on paikoin hyvinkin hienovireisen herkkää, en kutsuisi kokoonpanoa kamarikuoroksi. Siinä on toisaalta opiskelijakuoromainen alkukantainen voima ja spontaani innostus – Huovinen johtaa myös Akademiska Sångföreningeniä – mutta yhdistettynä tarkkuuteen ja hienostuneisuuteen, joka usein puuttuu opiskelijakuoroestetiikasta. Tämä kävi erityisen ilmeiseksi Ravelin herkullisen Trois chansons -teoksen supersensitiivisessä tulkinnassa.
Emotionaalista toimintavoimaa
Musta lammas on ottanut omakseen monien a cappella -yhtyeiden suosiman mikrofonitekniikan täysin rinnoin. Ajoittain kuoro kuulosti basso- ja rumpukomppeineen kuin laajennetulta versiota Rajaton- tai Fork-yhtyeistä – näin esimerkiksi Olsosen nerokkaassa sovituksessa Justin Timberlaken Cry Me a River -kappaleesta.
Se joka epäili, ettei tätä voisi yhdistää järkevällä tavalla Somnium Ensemblen vahvistamattomaan lauluun, oli väärässä. Päinvastoin syntetisointi toimi erinomaisesti, kuten Radioheadin Pyramid Song -numerossa tai musikaalihitissä Feeling Good – jälkimmäisessä Riikka Korpi häikäisevän virtuoottisena solistina. Jacob Collierin tuoreen kuorohitin World O World -teoksen loppupuolen jykevät akordit, bassojen kaivautuessa kellarikerroksiin ja sopraanojen noustessa korkeuksiin, toteutettiin kaikella mahdollisella emotionaalisella voimalla ja soinnillisella rehevyydellä.
Konsertti oli malliesimerkki yhteistyöstä, jota suomalainen kuoromaailma tarvitsee kipeästi lisää. En todellakaan panisi pahakseni, jos kokonaisuus johtaisi jonkinlaiseen tallenteeseen. Kaksi maailmaa kohtaa – ja niillä on keskenään enemmän yhteistä ja toisilleen annettavaa kuin kukaan olisi voinut kuvitella. Mitä muuta voisi toivoa?
