Kaamos ylisti Herraa monin kielin ja erehtymättömän hyvällä maulla

Tämä pätee ehkä erityisesti sakraalirepertuaarissa, jossa konserttinimenä ollut Laudatio Domini (”Herran ylistys”), Joonas Kokkosen mestarillisen viisiosaisen a cappella ‑teoksen (1966) mukaan nimettynä, kulki tyylikkäästi rakennetun kokonaisuuden läpi punaisena lankana monissa eri hahmoissa.

Kokkosen teos oli samalla konsertin vanhin ja toimi niin filosofisesti kuin esteettisestikin eräänlaisena lähtökohtana ja perustuksena musiikilliselle katedraalille. Kokkosen ainutlaatuinen harmoninen maailma on yhtä aikaa hienosyinen ja helposti lähestyttävä, ja vaikka Paavalinkirkon avarassa akustiikassa osa polyfonisista vivahteista hävisi, sanoma välittyi vaivattomasti.

Taianomainen rukous Neitsyt Marialle

Monella tasolla luonteva vastinpari Kokkoselle oli Einojuhani Rautavaaran Credo, sävelletty vuonna 1972 ja myöhemmin liitetty osaksi hänen yhtä viimeisistä teoksistaan, Missa a cappellaa (2011). Kokkosen tavoin myös Rautavaara luo modernististen ja perinteisten elementtien synteesillään ajattomuuden tuntua, vaikkakin aivan toisin painotuksin.

Juhani Komulaisen Kaamokselle vuonna 2014 säveltämä My Redeemer Lives loi jälleen esiin kiehtovan, suggestiivisen sointikudoksen, kun taas Sven‑Erik Bäckin Som hjorten törstar (1973), Joanna Marshin Evening Prayer (2019) ja Arvo Pärtin The Deer's Cry (2007) täydensivät ja kommentoivat illan teemaa kukin omalla rakentavalla tavallaan.

Alex Freemanin Kaamokselle säveltämä herkkäsointinen Morgensang (2021) – vanhaan norjalaiseen sävelmään perustuva teos, jonka tekstin on kirjoittanut 1600‑luvun piispa Thomas Kingo – toimi erinomaisena tunnelmaa luovana johdantona. Sen sijaan Tapio Tuomelan Kaamoksen viime vuonna kantaesittämä, hienovaraisen sointinen Pace (säveltäjän tulkinta Joh. 14:27:stä) muotoutui modernien ja perinteisempien ilmaisukeinojen luovassa synteesissään yhdeksi konsertin kohokohdista.

Illan ehdoton emotionaalinen huipennus koettiin kuitenkin aivan lopuksi ukrainalaisen Hanna Havryletsin (1958–2022) taianomaisesti koskettavassa sävellyksessä perinteiseen ortodoksiseen Jumalansynnyttäjän rukoukseen, Molytvassa. Havrylets menehtyi vain päiviä sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut hyökkäyssotansa Ukrainaan, sillä hän ei sodan vuoksi saanut tarvitsemaansa sairaalahoitoa ajoissa.

Epäilen, että useammankin kuulijan silmäkulmassa välähti kyynel Havryletsin sisäistyneen, korkeuksiin kohoavan rukouksen aikana. Teos sai äärimmäisen herkkävireisen ja hillityn intensiivisen tulkinnan, jossa Laura Salovaara ja Mari Pousi loistivat erinomaisina solisteina.

Pohjoismainen sointi-ihanne

Vuonna 2007 Dani Juriksen perustama ja vuodesta 2016 Visa Yrjölän – kiistatta yksi maamme tämän hetken pätevimmistä kuoronjohtajista – johtama Kaamos on monipuolisimpia ja korkeatasoisimpia kamarikuorojamme. Kuoron musisointi on yhtä aikaa pelkistettyä ja eläytyvää.

Torstain konsertissa 27 laulajan kuoro hallitsi samanaikaisesti hoikan, läpikuultavan ja tarvittaessa täyteläisen, mehukkaan sointimassan, jota se Yrjölän selkeässä ja joustavassa johdossa käytti hienostuneella harkinnalla ja erehtymättömällä hyvällä maulla.

Mikäli äänimaailman tasolla voidaan puhua ”pohjoismaisesta” kamarikuoroihanteesta, Kaamos on kiistatta lähellä sellaista. Vertailu esimerkiksi erinomaiseen Tukholman S:t Jacobs Kammarköriin, Havryletsin Molytvassa paljastaa selvästi enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia – ja kaiken perusteella Kaamos on löytänyt itselleen esteettisesti optimaalisen suunnan eteenpäin.