top of page

23. lokakuuta 2025

Ritarihuone

Musiikkia Itämeren ympäriltä

Muntra Musikanter

Kuoron markkinointikuva konsertista

Riku Laurikka, kuoronjohtaja

Konsertit alkavat klo 19.00. Konsertteja edeltää klo 18.15. alkava teosesittelytilaisuus, joka kestää n. 30 minuuttia.

Ohjelma


Päivittyy myöhemmin.

Kuoron tiedot

Sällskapet MM ry tai tuttavallisemmin Muntra Musikanter – suomeksi Hilpeät Musikantit – on mieskuoro, jolla on pitkät perinteet. Se on vaikuttanut merkittävästi Suomen laulu- ja musiikkielämään, onhan se maamme toiseksi vanhin kuoro ja kunnioitettavasta iästään huolimatta hyvissä voimissa ja energinen. Meneillään on monta jännittävää projektia. Vuonna 2019 kuoro osallistui kuorokilpailuun Cornwall International Male Choral Festival ja voitti sarjansa kultamitalin. Vuonna 2020 kuoro julkaisi uusimman levynsä, ”Prime”, Spotifyssa – ensimmäinen kerta kun MM julkaisee levyn kokonaan digitaalisessa jakelukanavassa. Samanaikaisesti levyn lauluista on tehty myös musiikkivideot, jotka on julkaistu Youtubessa. Vuodesta 2021 kuoroa johtaa Riku Laurikka. Kevätkonsertti 2022 oli taas rajoja murtava elämys, MM esiintyi ensimmäistä kertaa yhdessä tanssiryhmän kanssa, joka oli luonut uuden koreografian perustuen kuoron lauluihin.

Keväällä 2023 kuoro teki matkan Walesiin juhlistaakseen kuoron 145-vuotisjuhlaa. Yksi virstanpylväs viime vuosina on ollut MM:n Kellarikuoron lisääntynyt aktiivisuus. Kellarikuorolaiset tapasivat aikaisemmin kerran kuussa laulaakseen yhdessä tuttuja lauluja ja viettääkseen yhteistä iltaa. Nyt harjoitellaan joka toinen viikko, ja onpa Kellarikuoro jopa pitänyt oman konsertin pääkaupunkiseudun vanhainkodissa. MM on totisesti elinvoimainen kuoro – 90-vuotiaillekin!

bottom of page