
3. huhtikuuta 2025
Kallion kirkko
Ylioppilaskunnan Laulajat
Uutta

Pasi Hyökki, Kuoronjohtaja
Säveltäjät
Minna Leinone, Finn Shields, Vladimir Agopov Johannes Tiusanen, Juuso Vanonen ja Ossi Hiltunen
Konsertit alkavat klo 19.00. Konsertteja edeltää klo 18.15. alkava teosesittelytilaisuus, joka kestää n. 30 minuuttia.
YL Uutta esittelee keväisin tuoreinta mieskuoromusiikkia. Tarjolla on niin kantaesityksiä
kuin muitakin uusimpia mieskuoroteoksia. Konsertissa kuulet ensimmäisenä tulevaisuuden Sibeliusten, Kuulan ja Madetojien klassikot.
Suomella on kuoromusiikillinen kansallisaarre: yksi maailman runsaslukuisimmista
kansallisromanttisista teoskokoelmista. Se syntyi kansallisen heräämisemme
vuosikymmeninä YL:n ja muiden varhaisimpien kuorojen lunastaessa säveltäjiltä heidän
kuoroille tarjoamiaan lauluja.
Kerrotaan, että vuonna 1906 nuori säveltäjä Toivo Kuula kauppasi uutta teostaan Virta venhettä vie YL:lle pyytäen siitä 50 markkaa. Se kuitenkin hylättiin ilmeisesti liian vaativana. Pari vuotta myöhemmin tapahtui kuitenkin onneksi säveltäjän mukaan seuraavaa:
”Saman käsikirjoituksen, johon en ole nuottiakaan lisännyt, ottanut pois tai korjannut, vein nyt Klemetille ja sanoin, ettei tästä laulusta ole ennen huolittu, vaan koska se minulle kelpaa vieläkin, niin vaadin siitä 100 markkaa – joka minulle myös kohta työnnettiin. Nyt se teki tällaisen efektin. Vaan kyllä minä sen nyt olisin vieläkin paremmin kirjoittanut, kirjoittanut aivan toisella tavalla.”
YL Uutta -konserttien tarkoituksena on elvyttää tätä sittemmin hieman unohtunutta traditiota. Syksyllä 2023 YL ilmoitti jatkuvasta avoimesta sävellystilauksesta kotimaisille säveltäjille. Se tarkoittaa, että joka vuosi YL tarjoutuu lunastamaan muutaman sille lähetetyn uuden mieskuorolaulun. Nämä teokset kantaesitetään YL Uutta -konsertissa, aivan samoin kuin aikoinaan YL kantaesitti joka vuosi Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan, Palmgrenin ja monen muun aikakautensa nykysäveltäjän uusia teoksia. Valitettavasti tänä vuonna tarjottuja sävellyksiä saapui niin niukasti, ettei niiden joukosta löytynyt
lunastettavia teoksia.
Niiden sijaan tässä toisessa YL Uutta -konsertissa kantaesitetään Olli Saaren YL:lle säveltämä Suuri sota (I maailmansota) -sarja, italialaisen Gianluca Castellin samaa aihepiiriä käsittelevä teos Pohjantähteni sekä Niels Burgmannin Edith Södergranin runoon säveltämä Yölaulu. Kuulemme myös muita tuoreita mieskuoroteoksia Minna Leinoselta, Finn Shieldsiltä, Vladimir Agopovilta sekä YL-lähtöisiltä säveltäjiltä Johannes Tiusaselta, Juuso Vanoselta ja Ossi Hiltuselta. Vaikuttaa siltä, että monia mieskuorosäveltäjiä on viime vuosina puhutellut vahvasti sota.
Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden klassikoihin!
Pasi Hyökki
YL:n taiteellinen johtaja
Ohjelma
The Great War (2024)
säv. Olli Saari (1990- )
1. It’s a long way to Tipperary
san. Jack Judge & Harry Williams
2. Red Dragon
san. The Book of Apocalypse
3. In Flanders Fields
san. John McCrae
Anne Frank’s Diary (2024)
säv. Johannes Tiusanen(1974- )
san. Anne Frank
1. Still Believe
2. Room To Room
3. We Long For Air
Mon étoile polaire (2022-24)
säv. Gianluca Castelli (1985- )
san. Guillaume Apollinaire, Giovanni Pascoli
Stjärnorna (2022)
säv. Ossi Hiltunen (1998- )
san. Edith Södergran
Väliaika
Nocturne (2022)
säv. Niels Burgmann (1975- )
san. Edith Södergran
Mitä rakastaa (2024)
säv. Minna Leinonen (1977- )
san. Milka Luhtaniemi
Yeats Sailing to Byzantium (2019/24)
säv. Juuso Vanonen (1980- )
san. William Butler
Wynter Wakeneth Al My Care (2022)
säv. Finn Shields (1994- )
san. From England before 1340
Da pacem Domine (2023)
säv. Vladimir Agopov (1953- )
san. Bible
Kuoron tiedot
Ylioppilaskunnan Laulajat on mieskuorotaiteen suomalainen edelläkävijä. 141-vuotias YL on kysytty artisti, joka konsertoi aktiivisesti sekä Suomessa että ympäri maailmaa. A cappella -ohjelmistonsa lisäksi YL esittää ja levyttää säestyksellisiä mieskuoroteoksia maailman eturivin orkesterien ja kapellimestarien kanssa. Monet YL:n levyistä on huomioitu arvostetuilla kansainvälisillä palkinnoilla. Vuodesta 1979 järjestetyt joulukonsertit kuuluvat Helsingin rakastetuimpiin jouluperinteisiin.
Vuonna 1883 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettu YL on maamme vanhin suomenkielinen kuoro, jonka toiminta jatkuu tänäkin päivänä itsenäisenä ja monipuolisena. Kuoron ansiokas kulttuuritoiminta, pitkä konserttihistoria, lukuisat kiertueet ulkomailla ja arvostelumenestystä saaneet levytykset ovat luoneet sille aseman yhtenä maailman merkittävimmistä mieskuoroista.
YL on koko historiansa ajan tilannut, esittänyt ja tallentanut kunkin ajan merkittävimpien säveltäjien musiikkia. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen tunnetuimmat mieskuoroteokset ovat YL:n tilaamia ja kantaesittämiä. Nykyisin kuoro tunnetaankin sekä Sibeliuksen musiikin lähettiläänä että myös uuden musiikin pioneerina.
Ylioppilaskunnan Laulajia johtaa Pasi Hyökki.