Somnium Ensemble piti tasonsa tunnelmallisessa mutta turhan vähäkontrastisessa kokonaisuudessa

Nyt, kuten silloinkin, Somnium Ensemble tulkitsi Edward Elgarin myöhäisromanttisen, soinniltaan sävykkään My love dwelt in a Northern land ‑teoksen kauttaaltaan hienostuneesti, ja konsertille oli tällä kertaa annettu nimeksi Northern Reflections. Kyse on pohdinnasta liian nopeasti ohi kiitävästä pohjoisesta kesästä sekä haluttaessa myös yhtä lailla ohikiitävistä ihmissuhteista.

Ohjelmallinen lähtökohta ei ollut lainkaan huono, ja se synnytti usein nostalgisesti korvaa hivelevän, mutta ei koskaan mielistelevän kokonaisuuden, jossa painopiste oli suomalaisessa ja englantilaisessa musiikissa. Elgarilta kuultiin myös Serenade, kun taas muut englanninkieliset numerot olivat Gerald Finzin I praise the tender flower sekä Frank Bridgen hieno Percy Bysshe Shelleyn tekstiin sävelletty Music when soft voices die. Kaikki toteutettiin erinomaisella tyylitajulla ja tarkasti tasapainotetulla soinnilla.

Turvallista ja tonaalista

Sama päti luonnollisesti myös konsertin muihin numeroihin, joista kiinnitin erityisesti huomiota Erik Bergmanin läpisävellettyihin nuoruudenteoksiin Sommarnatt ja Den enda stunden – kukapa olisi näiden perusteella arvannut, mitä myöhemmin oli luvassa – sekä Greta Dahlströmin tunnelmalliseen Arvid Mörnen tekstin sävellykseen Nu sprida de vita nätterna.

Viron grand old lady Ester Mägisin (1922–2021) Kevad-sonett Marie Underin kauniiseen tekstiin ei jostain syystä aivan avautunut minulle, mutta sitä vastoin kotimaisten klassikoiden, kuten Leevi Madetojan Soita, somer, helkä hiekka... ja Toivo Kuulan Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut, perusteelliset tulkinnat tekivät vaikutuksen.

Mielenkiintoista kyllä, illan kantaesitykset – kaksi osaa Simone Peronin teossarjasta Five Meditations on Sara Teasdale, nimittäin The Wind ja The River – eivät juurikaan poikenneet konsertin yleisesti ottaen turvallisen tonaalisesta perusvireestä. Tämä siitä huolimatta, että 28‑vuotias Peroni – Matthew Whittallin sävellysoppilas Sibelius-Akatemiassa ja Aalto-yliopistosta valmistunut AI-insinööri – antoi ajoittain viitteitä laajemmista näkymistä ja edistyneemmistä keinoista.

Esimerkillistä puhtautta

Ehkä juuri tämä oli konsertin ainoa pieni heikkous. Vaikka ohjelmisto muodosti kokonaisuudessaan hyvin suunnitellun ja harmonisesti rakentuneen kokonaisuuden, kokonaisuus saattoi pidemmän päälle käydä hieman liiankin tasapainoiseksi, ja jäin kaipaamaan terävämpiä tyylillisiä kontrasteja ja vaihtelua.

Tästä huolimatta Somnium Ensemblen musisointia voi vain ihailla; parhaimmillaan se liikkui ammatillisella tasolla. Stemmojen välinen tasapaino oli esimerkillinen, sointi poikkeuksellisen puhdas, diktiota erinomaisesti artikuloitu ja dynamiikan skaala vaikuttavan laaja. Oli täysin paikallaan, että laulajat pääsivät myös useaan otteeseen esiintymään pienemmissä kokoonpanoissa.

Erinomainen kuoronjohtaja Elisa Huovinen saa työskennellä kiitollisen materiaalin kanssa. Periaatteessa kehitettävää ei tämänhetkisen esityksen perusteella näyttäisi olevan kovinkaan paljon – ainakaan toistaiseksi – mistä kieli esimerkiksi Einojuhani Rautavaaran napakan kansanlaulusovituksen Och glädjen den dansar upea toteutus, jossa fortissimo todella oli fortissimo.

Ja lopuksi esitetyn, mitä sopivimman encoren – Oskar Lindbergin maagisen Pingst‑teoksen – jälkeen silmäni ei ainakaan enää pysynyt kuivana.