Kallion kirkko
Helsingin Kamarikuoro
I am a river: Kaija Saariahon ja Helena Tulven musiikkia
Nils Schweckendiek, kuoronjohtaja
Konsertti kuuluu Kuoro Kuukaudessa 1 -sarjaan.
Konsertteja edeltää klo 18.15. alkava teosesittelytilaisuus, joka kestää n. 30 minuuttia.
Kaija Saariahon kuoroteosten levytyksestä Grammylla ja Emmalla palkittu Helsingin kamarikuoro jatkaa Kaija Saariahon a cappella -kuoromusiikin tutkimista kaikessa kokonaisuudessaan herättämällä henkiin kaksi Saariahon varhaisempaa teosta vuodelta 1979, ajalta jolloin säveltäjä itse lauloi amatöörikuorossa: käytännöllisesti nimetyn Suomenkielisen sekakuorokappaleen ja teoksen Nej och inte. Ohjelmassa on myös kaksi suomalaisille yhtyeille kirjoitettua teosta 2000-luvun alusta – Lumen valosta ja Kesäpäivä. Saariahon musiikkia kehystää kaksi keskeistä teosta merkittävältä, Saariahon musiikista syvästi vaikutteita saaneelta säveltäjältä, virolaiselta Helena Tulvelta. Toinen konsertissa kuultavista Tulven teoksista on säveltäjän kansainvälinen läpimurtoteos I am a river, jonka rikkaista ja ilmeikkäistä kuorotekstuureista yleisö pääsee nauttimaan.
Ohjelma
HELENA TULVE (1972–)
Nächtliche Gesänge (Paul Celan, Hilde Domin)
KAIJA SAARIAHO (1952–2023): Suomenkielinen sekakuorokappale Nej och inte (Gunnar Björling)
KAIJA SAARIAHO: Lumen valosta (Eeva-Liisa Manner)
Kesäpäivä (Aleksi Barrière)
HELENA TULVE: I am a river (Rūmī)
Presentation of the choir
Helsingin kamarikuoro on ammattilaulajista koostuva kamarikuoro, joka aloitti toimintansa vuonna 1962 Radion kamarikuorona. Kuoro otti uuden nimen käyttöön vuonna 2005. Vuodesta 2007 kuoron taiteellisesta toiminnasta on vastannut professori Nils Schweckendiek.
Helsingin kamarikuoro esittää kuoromusiikin kantarepertuaaria koulutettujen äänten voimin korkeimmalla musiikkillisella tasolla, luo taiteellisesti vaativaa ja laadukasta uutta kamarikuoro-ohjelmistoa sekä vaalii suomalaisen kuoromusiikin perinnettä.