Kuvat: J.J. Koski
Kuvat: J.J. Koski
Mats Liljeroos
Nov 29, 2025
Kuvat: J.J. Koski
Ilmiö, johon kriitikko toisinaan törmää, on se, kuinka eri tavalla konserttikokonaisuus voi toimia paperilla ja soivassa todellisuudessa. Ei ole harvinaista, että konserttiohjelma näyttää ensi silmäyksellä arkiselta, mielikuvituksettomalta ja dramaturgisesti huonosti harkitulta, mutta konsertin jälkeen voi todeta sen toimineen yllättävän tyydyttävästi useimmilla tasoilla.
Hyvä esimerkki tästä on naiskuoro KYN:n tuore joulukokonaisuus Kirjoitin joulun, joka on hiljattain myös levytetty. Vaikka ohjelmisto oli melko perinteinen, se tuntui kuuntelun jälkeen toimivalta ja parhaimmillaan sekä kohottavalta että sopivan rauhoittavalta näin adventin kynnyksellä.
KYN:llä oli nimittäin todellinen ässä hihassaan: joukko raikkaita sovituksia enemmän ja vähemmän tunnetuista joululauluista. Kuoron tilaamat uudet tulkinnat kolmelta säveltäjältä, joille annettiin vapaat kädet valinnassa, muodostuivat eräänlaiseksi soivaksi joulukortiksi. Kun kokonaisuutta täydensi kuoron omien suosikkien kimara, syntyi yllättävän ehjä ja sopivasti vaihteleva kokonaisuus.
Oivaltavia harmonioita
Jazzmuusikko Mikko Hassisen panos osoittautui kiinnostavasti kaikkein perinteisimmäksi niin valintojen kuin hienostuneen sovitusestetiikan osalta Tarkkaan harkittu ratkaisu, totta kai. Olisi ollut liian helppoa tehdä jazzia Sibeliuksen Jo joutuu ilta (Det mörknar ute) ja Otto Kotilaisen Kun joulu on -lauluista. Sen sijaan Hassinen ujuttaa sinne tänne oivaltavia harmonioita, ja erityisesti kiinnitin huomiota tunnelmantäyteiseen versioon Selim Palmgrenin Ja neitsyt pikku poijuttansa -laulusta.
Myös Club For Five -yhtyeen laulaja Jouni Kannisto oli tarttunut yhtä sointuvissa kuin kekseliäissä sovituksissaan kotimaiseen ohjelmistoon, joskin huomattavasti tuoreempaan. Tomi Aholaisen Lumineito ja Päivi Ojanperän Jumala kuiskaa joulun olivat tukevasti kiinni miellyttävässä populaarimusiikillisessa estetiikassa, kun taas Kassu Halosen ja Vexi Salmen rakastettu Sydämeeni joulun teen löysi tiensä myös kriitikon sydämeen.
Anders Edenrothin sovittamat teokset toivat puolestaan tarpeellista kontrastia pääosin lempeän mollivoittoisiin kotimaisiin numeroihin. Niin tuttu Klang min vackra bjällra (Östgötapolskan Topeliuksen tekstiin) kuin Lutherin virsi Ett barn är fött på denna dag (tässä vapaamuotoisessa versiossa nimellä Ringhet) havainnollistivat selvästi sitä laajaa soinnillista ja ilmaisullista arsenaalia, jonka Edenroth on omaksunut monien vuosien aikana The Real Groupin ruorissa.
Kuoron oma aloitusjoulukortti oli niin perinteinen kuin olla voi, ja Sibeliuksen On hanget korkeat nietokset sekä etenkin Adolphe Adamsin O helga natt (Timo Lehtovaaran hienosta sovituksesta huolimatta) olisi voinut konserttiohjelmasta jättää poiskin. Heino Kasken Mökit nukkuu lumiset oli kuitenkin melko vastustamaton, ja Martti Helan herkkä Hiljainen joululaulu nousi osion suureksi helmeksi.
Terve ikärakenne
Entä itse laulu? Valtaosin juuri niin tasapainoisesti sointuvaa kuin voi odottaa tältä jo legendaariselta 44-vuotiaalta kuorolta. Kaija Viitasalo lienee yhdessä Marjukka Riihimäen kanssa maamme arvostetuimpia naiskuorovaikuttajia, ja hän on 36 vuoden aikana KYN:n johtajana kehittänyt ja jalostanut yhtyeensä yhdeksi lajinsa parhaista – niin musiikillisen tulkinnan kuin poikkeuksellisen laajan tyylikirjon ja innovatiivisen ohjelmistopolitiikan osalta.
Yksi KYN:n monista vahvuuksista on terve ikärakenne. Vaikka kuoro kuuluu opiskelijamaailmaan, se on ilmeisesti onnistunut pitämään monia laulajiaan mukana myös opintojen päätyttyä, mikä takaa sekä raikkaan että täyteläisen kokonaissoinnin. Tämä yhdistettynä tunnepitoiseen asenteeseen ja iltaa varten upeasti valaistuun Ritarihuoneen saliin loi hetkittäin lähes taianomaisen tunnelman. Ehkä jopa jotain, mitä voisi kutsua aidoksi joulutunnelmaksi.
